Päijät-Hämeen pelastuslaitos osallistuu Suomen Palopäällystöliiton Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -kampanjaan, joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen tieliikenneonnettomuuspaikoilla. Hankkeeseen liittyy sosiaalisen median kampanja. Hälytysajoneuvoihin kiinnitetään lisäksi Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -tarroja muistuttamaan kansalaisia asiasta.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos ja sopimuspalokunnat julkaisevat sosiaalisen median kanavissaan juhannusviikolla sekä juhannuksen jälkeen kampanjavideoita, jotka muistuttavat auttamisen tärkeydestä, turvallisesta onnettomuuspaikan ohittamisesta, kuvaamisen unohtamisesta onnettomuustilanteissa sekä auttajien työturvallisuudesta.
Lisäksi pelastuslaitoksen ja ensihoidon hälytysajoneuvoihin kiinnitetään kampanjan tarroja. Tarrojen avulla pyritään muistuttamaan ihmisiä onnettomuuspaikoilla siitä, ettei kuvaaminen ole suotavaa. Ajatuksena on, että ihmisten tietoisuuden lisääntyessä pelastushenkilöstö saisi työrauhan itse tehtävään – ilman, että tarvitsee keskittyä kuvaajien hätistelyyn.
Liikenneonnettomuuspaikkojen kuvaaminen on vahingollista, koska:
1. Lisäonnettomuuksien ja turhien vaaratilanteiden riski kasvaa, kun keskittyminen on pelastustöiden turvallisen ohittamisen sijaan kuvaamisessa. Tämä on vaaraksi sekä kuvaajan omalle että muiden tielläliikkujien turvallisuudelle mutta myös pelastustyöntekijöiden työturvallisuudelle.
2. Kuvaamisen estäminen vie resursseja pelastustoiminnasta: kuvaajien pois ohjaamiseen ja erilaisten kuvausesteiden pystyttämiseen kuluvat minuutit voivat olla onnettomuustilanteessa elintärkeitä.
3. Onnettomuuden uhrien yksityisyydensuoja vaarantuu, jos onnettomuuspaikalta leviää kenen tahansa ottamia kuvia.
4. Kamerastasi ei ole apua – sinusta voi olla: jos satut onnettomuuspaikalle ensimmäisenä, velvollisuutesi on auttaa omien taitojesi ja toimintakykysi puitteissa. Muista, että onnettomuustilanteessa auttaakseen ei tarvitse olla ammattilainen.
Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL sekä Suomen Ensihoitoalan Liitto. Hankkeen rahoittaa Palosuojelurahasto.
Lisätietoa:
Suomen Palopäällystöliitto /Kuvaa elämää
Niki Räsänen projektipäällikkö, Palopäällystöliitto, niki.rasanen@sppl.fi, 044 794 0112