Haemme valmiussuunnittelijaa virkasuhteeseen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimeen. Valmiussuunnittelijana toimit tiiviissä yhteistyössä pelastuslaitoksen valmiuspäällikön kanssa.
Tehtäviisi sisältyy asiantuntija-, suunnittelu-, kehittämis- ja ylläpitotehtäviä painottuen pelastustoimen vastuulla olevaan väestönsuojelun varautumiseen. Työtehtäviisi sisältyvä toiminta verkostoissa ja yhteistyöryhmissä tarjoaa näköalapaikan monialaiseen varautumiseen. Työpisteesi sijaitsee Lahdessa, mutta työskentelet koko Päijät-Hämeen alueella. Voit myös tehdä työsi osittain etänä, kunhan olet päässyt tehtävässä ensin hyvin alkuun.
Katsomme sinulle eduksi kokemuksen varautumisesta, valmiussuunnittelusta, kokonaisturvallisuudesta tai pelastustoimesta sekä päijäthämäläisen toimintaympäristön tuntemuksen. Odotamme sinulta hyviä työyhteisötaitoja sekä kykyä ja intoa uuden oppimiseen.
Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja B-luokan ajokorttia/-oikeutta. Tehtävään valittu henkilö on velvollinen esittämään todistuksen terveydentilastaan ja antamaan suostumuksensa huumausainetestausta varten. Valitulle hakijalle tehdään turvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki, 726/2014). Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
Liitäthän CV:n mukaan hakemukseesi. Alkuperäiset tutkintotodistukset tarkastetaan haastateltavilta.
Työskentelykielemme on suomi, joten odotamme sinulta sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, kuten B1-tasoa.
Sinä olet meille tärkeä, ja siksi meillä on työhyvinvointisi tueksi työterveyspalvelut ja henkilöstöedut.
Työyhteisömme jäsenenä saat:
– Ammatistaan ylpeän työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin, jotka auttavat pitämään motivaation kohdallaan.
– Pitkät vuosilomat ja työelämäjoustot, olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
– Työterveyspalvelut ja niihin kuuluvan Terveyssovelluksen.
– Säännölliset kuntomittaukset, palautumisen viikot sekä työnohjauksen, jotka tukevat työhyvinvointia.
Arvostamme myös laadukasta vapaa-aikaa. Tarjoamme muun muassa täyden 400 € vuotuisen ePassin, tuen työsuhdepolkupyörään, lomaetuja ja työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Päijät-Hämeen maakuntakeskus Lahti on lahes täydellinen kaupunki lähellä kaikkea Lahti on lahtelaisten lisäksi tunnettu hiihdosta ja Suomen toiseksi suurimmasta keskussairaalasta. Hyppyrimäkien ja radiomastojen kaupungin kesäisenä olohuoneena toimii Sibeliustalon ja Vesijärven maisemoima satama-alue. Salpausselän harjumaisemista ja kulttuuritarjonnasta nautiskellaan ympärivuotisesti. Luonto on meille päijäthämäläisille tärkeä elementti ja sanotaankin, että jokaisella lahtelaisella on kaupunki etupihalla ja luonto takapihalla.
Tervetuloa ammattitaitoiseen joukkoomme!
Lisätietoja
Valmiuspäällikkö Mika Nevalainen (lomalla 15.10 asti), mika.nevalainen@paijatha.fi,
puhelimitse 044 077 3123 tavoitettavissa 17.10 klo 12-14, 22.10. klo 9-11 ja 25.10 klo 12-14
Pelastuspäällikkö Veli-Pekka Niemikallio, veli-pekka.niemikallio@paijatha.fi, 044 077 3101
Katso lisää ja hae Kuntarekryssä. Hakuaika päättyy 28.10.2024