Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Toimialueena tulee olemaan koko Päijät-Hämeen alue.

Tehtävän kuvaus

Palotarkastajana pääset tekemään monipuolista onnettomuuksien ehkäisytyötä. Keskeisiä toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä ovat mm. valvontatehtävät, turvallisuusviestintä, asiakkaiden ohjaus ja neuvonta sekä asiantuntijatehtävät. Sinulla on mahdollisuus osallistua myös palontutkintaan ja rakentamisen ohjaukseen. Viran ensisijainen toimipaikka tulee olemaan Heinolan pelastusasema Heinolassa.

Kelpoisuusvaatimuksena edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja B–luokan ajokorttia. Hyvät edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa esimerkiksi pelastusalan päällystön, turvallisuusalan tai rakennusalan edellä mainitun kelpoisuusehdon täyttävä tutkinto. Tehtävien hoito edellyttää lisäksi monipuolisia tietoteknisiä perusvalmiuksia sekä esiintymis-, viestintä- ja yhteistyötaitoja. Eduksi katsotaan aiempi kokemus pelastustoimen valvontatehtävistä, turvallisuusviestinnästä ja rakentamisen ohjauksesta.

Palkka 3095,39 e/kk.

Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa työkokemuksen perusteella määräytyvää määrävuosilisää enintään 8 % ja vuoden työsuhteen jälkeen henkilökohtaista lisää enintään 9 %.

Työaika

Säännöllinen työaika on KVTES III luku 7 §:n mukainen yleistyöaika.

Koeaika on neljä kuukautta.

Hakemukset

Pelastusjohtaja Jari Hyvärinen, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Mannerheiminkatu 24, 15100 Lahti tai sähköpostilla jari.hyvarinen@paijatha.fi.

Hakuaika 31.7.2022 klo 15.00 mennessä.

Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo (CV). Oikeaksi todistetut jäljennökset opinto- ja työtodistuksista tai muu tarvittava selvitys hakijan virkakelpoisuudesta pyydetään esittämään haastattelussa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan valitulta edellytetään luotettavuutta ja valitulta edellytetään suostumista perusmuotoisen turvallisuusselvityksen laadintaan sekä huumetestaukseen.

Kirjekuoreen tai sähköpostiin merkintä

`Hakemus palotarkastajan virkaan´

Lisätietoja

Paloinsinööri Tapio Aaltonen p. 0440 773 193

Paloinsinööri Raila Viljamaa p. 0440 773 223